| Etusivu Meteli Vieraskirja Kuvat Ajankohtaista Fanituotteet | ||
![]() Aadolf Kauppila
Benito Pirkola
Kemppainen |
Lieteallas Lieteallas- ilmiö syntyi joulukuun pimeinä iltoina vuonna 2002 Tyrnävän Suutarinkylässä Havulan talossa. Tuolloin perustajajäsenet Aadolf Kauppila ja Benito Pirkola etsivät vaihtoehtoja vapaa-ajan tappamiseksi koleiden ja apaattisten talvikuukausien ajaksi, joten neljän(4) minuutin perusteellisen harkinnan jälkeen he päättivät alkaa työstämään Lietealtaan luomiskertomusta... Lietealtaan keskeinen musiikillinen ajatus oli keskittyä tunnelmoimaan punk-rockin viitoittamalla tiellä, sillä kaksikko oli jo vuosia aiemmin työstänyt materiaalia kyseiseltä musiikin saralta, joten vanhojen vauhtiriffien kierrätys tuntui luontevalta. Ensimmäisten alkoholipitoisten treenien höyryävänä tuotoksena syntyi kuusi(6)rouhevaa rallia, ja materiaalin määrä lisääntyi hurjalla tahdilla, sillä vain aniharvat biisiraakileet joutuivat hylätyiksi. Kun sävellysten määrä rikkoi kymmenen (10) maagisen haamurajan, alkoivat keski-ikäistyvät uusiopunkkarimme suunnittelemaan rumpalin hankkimista. Sopivan lyömäsoitintaiteilijan löytämistä lähdettiin miehissä aprikoimaan paikalliseen anniskeluravintolaan. Illan viiletessä pöytäseurueeseen horjui haamu menneisyydestä, yli kolmikymppisen(30)rallikuskin muodossa. Mies oli saman kylän kasvatteja ja kertoi harrastavansa autoilun ohessa myös autotallirumpalointia, hän oli pitkähkön soittotauon jälkeen uusinut "kioskinsa", ja kehui soittohalujensa olevan erittäin korkealla. Asia oli sillä selvä. Kolmiodraama alkoi hahmottua. Muutamien treenien jälkeen rumpali Kemppainen, joka autoiluharrastuksensa vuoksi nimettiin Kaasu -Kemppaiseksi(ei HIM-vertaus)[nyk. Senaattori Kemppainen toim.huom.] vakiinnutti asemansa kokoonpanossa ja orkesteri alkoi työstämään ensiesiintymistään Suutarinkylän omaa Tyrärock-festivaalia varten. Ensimmäinen keikka soitettiin sumun kietoessa seudun vaippaansa heinäkuisena aamuyönä ,humalaisen yleisön haltioituessa, varsinkin esiintymisen päättävän Maukka Perusjätkä- klassikon kajahtaessa ilmoille, moottorisahan armottomalla säestyksellä. Syksyn 2003 kuluessa Lieteallas keskittyi hiomaan pitempää ja "virallisempaa" keikkasettiään ja yhtyeen ensimmäinen "virallinen" keikka koettiin Tyrnävän Sepän Tuvassa. Paikalle saapui huikeat 110 katsojaa ja on todettava että punk- henki tavoitti sinä iltana myös kravattien viuhunasta päätellen myös varttuneemmankin väen. Yhtye viihdytti kuulijoita lakeuden läpi virtaavan E4- tien varressa myös muutamaa kuukautta myöhemmin. Tällöin keikka raastettiin läpi Rantsilan huoltoasema- ravintola Aarnipirtillä, jonne siunaantui jopa 50 kuulijaa. Alun haparoivien askelten jälkeen on todettava, ettei Lietealtaan musiikillinen ulosanti edusta täysin puhtaan ja perinteisen punk- rockin linjaa. Näin ollen yhtye määrittelee musiikkinsa kekseliäästi Agripunkin lipun alle. Perinteisen punkin tuottamisen täytyisi kummuta luojiensa selkäytimistä, mutta Lietealtaan jäsenet eivät koe olleensa riittävän punk- henkisiä hamassa nuoruudessaan, vaan olevansa enemmän raskaamman rockin kasvatteja. Kappaleidensa lyriikat käsittelevät yleisesti melankoliaa sekä ihmismielen värikästä raadollisuutta pienen kylän perspektiivistä tarkasteltuna. Yhtyeen musiikillista kokonaisuutta kuvaa ehkä laajamittainen kompromisseihin taipuminen, kuten esimerkiksi se ettei rumpali Kemppaista pakoteta keikoilla käyttämään turvasaappaita. Yhtye nauhoitti toukokuussa 2004 viisi (5) kappaletta sisältävän esikoisdemonsa joka kantaa nimeä Ratkaisu- 141 ja se taltioitiin Studio 23:lla Oulussa Aki Karppisen toimiessa nauhoittajana ja miksaajana. Toisen äänitteensä he loihtivat toukokuussa 2005 J. Jokikokon Helgate -studiolla. Lietealtaan tuotteliaisuus antaa aihetta olettaa että uutta materiaalia on tulossa lähitulevaisuudessa ns. kaksin käsin, siis, varo, maailma... Yhtyeen lähitulevaisuuden suunnitelmat käsittävät satunnaisen keikkailun ohella lisämateriaalin kirjoittamista, maanviljelyä sekä henkisen haureuden harjoittamista...
|
|